Jos et ole vielä lukenut leirin ensimmäisen päivän kuvausta, löydät sen tästä.
Sunnuntaina heräsimme Juhan kanssa lihakset mukavasti sen tuntuisina, että eilen tuli tehtyä jotain fyysistä. Olimme valmiit oppimaan uutta leirin toisena päivänä. Tänä aamuna nappasimme samassa hotellissa yöpyneen Siegfriedin kanssa taxin, koska harjoitukset oli tarkoitus aloittaa Volkspark Friedrichshain puistossa, jossa eilen lopetimme päivän. Taxilla ajelu Berliinissä on niin halpaa, että se ei tällä matkalla tullut juurikaan 1,5 euroa maksavaa ratikkaa kalliimmaksi. Taxireitti vei meidät ison puiston kolmea reunaa pitkin lopulta oikeaan paikkaan. Puistossa vaikutti olevan vaikka mitä innostavia mestoja luonnollisen liikkumisen treenailuun: metsää, kiviä, leikkikenttiä, erilaisia telineitä ja rakenteita.
Olimme taas paikalla hyvissä ajoin ennen kuin muut saapuivat. Ihailimme nousevan auringon kajastusta aamuisen usvan läpi ja auringon valossa kiiltelevää, vielä yön jäljiltä kuurassa olevaa nurmea. Taas hieno päivä tulossa!
Vic ja porukka saapuivat vähitellen paikalle. Osalla jengistä oli päällä shortsit ja ohut paita, mulla pipo ja talvitakki. Aamun treenifilosofinen opetus saatiin, kun Vic esitteli kantansa alkulämmittelyn ja verryttelyn tarpeettomuudesta. Hän käytti vertauksena koiraa, joka säntää silmän räpäyksessä levosta täyteen juoksuun. Sen verran Vic kuitenkin antoi löysiä, että ehkä maksimisuoritus ihan kylmiltään ei ole tarkoituksen mukaista. Ilmeisesti pointti oli se, että perinteinen venyttely tai vastaava ei ole tarpeellista, vaan sen voi korvata vaikkapa MovNatin tekniikoita tekemällä.
Päivän harjoitukset aloitettiin juoksun harjoittelulla. Ensimmäiseksi Vic käski meidän juosta puistotien päähän ja takaisin kädet yhdessä suoraan eteenpäin työnnettynä. Harjoituksen ideana oli opettaa oikeassa juoksutekniikassa tarvittavaa hyvää yläkropan ryhtiä ja se toimi siihen tarkoitukseen varsin hyvin. Seuraava harjoitus oli pitää käsiä pakaroiden takana ja juosta paikallaan siten, että kantapäät osuivat käsiin. Tämän harjoituksen tarkoitus oli opettaa jalan liikerataa juostessa, sekä opettaa askellusta minimoimalla ääni, joka kuuluu jalan osuessa maahan. Jalan maahan osumisesta ei pitäisi kuulua ääntä ollenkaan, koska askeleen tulee olla kevyt ja joustava ja suuntautua suoraan maata kohti.
Juoksutekniikan harjoittelu jatkui parin kanssa paljasjalkajuoksussa olennaisen painonsiirron harjoittelulla. Paljasjalkajuoksussa eteenpäin vievä voima ei tule jaloilla vetämisestä tai työntämisestä, vaan kropan painopisteen siirrosta jalkojen muodostaman tukipisteen etupuolelle. Näin juostessa tavallaan kokoajan kaadutaan eteenpäin ja jalat rullaavat mukana estäen kaatumisen mutta pysyen tasapainopisteen takana, jolloin eteenpäin suuntautuva liike säilyy. Tämä tekee juoksusta rentoa, rullaavaa ja tehokasta. Painonsiirtoa harjoiteltiin siten, että juoksuun lähtevä kaveri nojasi eteenpäin kroppa suorana ja hänen parinsa tuki edestä olkapäistä. Kun olkapäistä tukea antava pari irrotti otteensa, oli toisen kaverin aloitettava juoksu välttääkseen rähmälleen kaatumisen. Juoksun tulee käynnistyä automaattisesti, ilman epäröintiä tai taukoa. Tämä harjoitus havainnollisti hyvin juoksussa tarvittavaa vartalonkäyttöä. Seuraavana olivat vuorossa oikeaoppinen käsien asento; kyynärpäät 90-asteen kulmassa kylkien vieressä kädet kevyesti nyrkissä (kuin pitäisit kevyellä otteella kolikkoa koukistetun etusormen ja peukalon välissä) sekä paljasjalkajuoksussa oleellinen nopea askellus. Askellus tehdään samalla tiheällä tahdilla riippumatta juoksun nopeudesta. Eteenpäin liikkumisen nopeuden määrittelee painonsiirron määrä, ei askelluksen tahti. Tätä tärkeää pointtia harjoiteltiin porukalla Vicin määrätessä etenemisnopeuden lähes paikallaan juoksusta täyteen spurttiin.[quote float=”right”]Harjoitus havainnollisti hyvin juoksussa tarvittavaa vartalonkäyttöä[/quote]
Jatkoimme juoksemisen harjoittelua lähtemällä spurttiin ryömintäasennosta, jonka jälkeen siirryimme vielä aamukasteesta kostealle ruohikolle harjoittelemaan pysähtymistä ja suunnanvaihtoja juoksusta. Ensin Vic pisti meidät spurttaamaan noin 10 metriä ja pysähtymään tarkasti hänen osoittamalleen tasalle. Useat liukastuivat märällä nurmella, joka oli tähän opetustarkoitukseen juuri sopivan liukas. Tämän demonstraation jälkeen Vic näytti oikean tekniikan pysähtymiseen ja suunnanvaihtoon: vauhtia pitää hidastaa muutaman askeleen matkalla samalla kropan painopistettä madaltaen, jolloin tasapaino ja kosketus alustaan on helpompi säilyttää. Nämä periaatteet ovat tuttuja kaikille juoksussa tehtäviä suunnanvaihtoja vaativia lajeja harrastaneille, mutta selvästikään eivät kaikille. Siten harjoitus oli taas hyvä muistutus siitä, mitä juttuja on hyvä käydä läpi omia treenejä vetäessä. Juoksuharjoituksia jatkettiin harjoittelemalla juoksua sivuttain, jonka jälkeen opitut taidot vedettiin yhteen juoksemalla rivissä Vicin käskystä juoksusuuntaa vaihtaen ja sitten jonossa juosten aina siihen suuntaan, mihin jonon ensimmäinen liikkui.
Osa Vicin opettamista paljasjalkajuoksun tekniikoista poikkesi aiemmin Matt Walkerin juoksuleirillä oppimastani – pääasiassa jalan liike askelluksen aikana – ja ainakin mulle Walkerin tekniikat tuntuivat sopivan luontevammin. Opetus oli kuitenkin lyhyestä kestostaan huolimatta hyvä ja kattava paketti ja siitä sai monta hyvää pointtia sekä omaan juoksutekniikkaan, että paljasjalkajuoksutekniikan muille opettamiseen.
Juoksuharjoittelun jälkeen oli aika ottaa kamat kantoon ja siirtyä kohti seuraavaa harjoituspaikkaa. Kävelimme auringonpaisteessa kylpevässä puistossa metsäisen mäen juurelle, josta Vic käski etsiä isoja kiviä ja ottaa ne mukaan. Jes, seuraavaksi pääsisimme siis nostelemaan tai heittelemään isoja kivenmurikoita! Isoja irtonaisia kiviä ei kuitenkaan helposti löytynyt ja mun löytämä ”kivi” osoittautui teräväreunaiseksi betonimöhkäleeksi. Se sai kuitenkin nyt luvan kelvata, koska parempaa ei löytynyt. Kipusimme kivet ja kamat kannossa (en ole tainnutkaan aikaisemmin kantaa isoa kiveä ja läppärilaukkua samaan aikaan) jyrkän metsäisen rinteen päällä olevalle nurmikentälle, jossa Vic pyysi meidän kasaan ja kävi läpi tulevan harjoituksen. Harjoituksessa jakauduttiin taas pareihin, joiden kanssa oli tarkoitus heitellä kiviä erilaisilla tekniikoilla.[quote float=”right”]Ensimmäisessä kivenheitto- harjoituksessa tarkoituksena oli heittää kivi voimalla kaveria kohti[/quote]
Mun pariksi osui reilu kaksimetrinen hollantilaiskaveri Martin ja kiveksi karhea ja teräväsärmäinen betoniklöntti. Ensimmäisessä kivenheittoharjoituksessa tarkoituksena oli heittää kivi voimalla kaveria kohti, jonka tehtävä oli samaan aikaan sekä väistää sivuun että ohjata kohti tuleva kivi käsillään vastakkaiseen suuntaan. Tämä oli todella hyvä treeni tulevia kiven kiinniottoja sisältäviä harjoitteita varten. Sen aikana sai tuntuman siihen, miten kevyesti ohjaamalla isokin kivi vaihtaa riittävästi suuntaa, jotta sen osumisen itseensä voi estää. Seuraavaksi kivi piti heittää rinnalta kaverille, joka ottaa sen kopiksi vastaavasti rinnalle. Tässä vaiheessa päätimme vaihtaa kiveä, koska betonimöykky repi kädet verille. Ainoa jäljellä oleva kivi oli arviolta reilun 30kg painoinen möhkäle, joka ei ollut kelvannut muille. Päätimme kuitenkin yrittää pärjätä kiven painon kanssa. Aloitimme heittelyn varovasti, lähes ojennusetäisyydeltä ja onnistuin tuuppaamaan kiven Martinin syliin siten, että se kolahti hänen huuleensa. Hyvä aloitus. Molemmat olivat kuitenkin sitä mieltä, että kiven paino olisi hallittavissa ja jatkoimme harjoitusta. Pikku hiljaa pääsimme kiinni tekniikkaan ja saimme painavan kiven tottelemaan käskyjämme siten, että sen käsittelystä tuli mielekästä. Rinnalta rinnalle heitosta vaihdoimme alakautta tapahtuvaan, kahvakuulaheilautuksen tapaiseen heittoon, jonka kaveri otti kiinni suorilla käsillä lantion korkeudelta ja heitti heilautuksen kautta takaisi, kaikki yhtenä liikkeenä. Olimme jo mukavasti sujut kiven painon kanssa ja heilautukset ja kiinniotot onnistuivat ilman ongelmia. Viimeisenä pariharjoituksena oli heittää kiveä sivusuunnassa lantion editse heilauttaen, josta pari otti kopin ja palautti kiven vastaavalla tavalla. Oli lopulta hyvä, että jouduimme ottamaan painavamman kiven kuin olisimme ehkä uskaltaneet vapaaehtoisesti ottaa. Alkuun tehty kivenväistö- ja tuuppausharjoitus oli mulle uusi juttu ja ehdottoman hyödyllinen osa treeniä!
Kivien heittely jatkui pituusheitoilla. Porukka heitti rivissä ensin rinnalta työntäen, sitten alakautta heilauttaen ja lopuksi heilautustyylillä pään yli taaksepäin viskaten. Taaksepäin heiton pitäisi olla vahvin, mutta mä sain pisimmän heittoni alakautta heilauttamalla. Seuraavaksi oli aika harjoitella tarkkuusheittoa. Tavoite oli osua tiettyyn kohtaan maassa ja kukin sai mieltymyksensä mukaan käyttää yhtä kolmesta aikaisemmin harjoitellusta tyylistä. Useimmat heittivät rinnalta tai alakautta heilauttaen ja kaikki heitot jäivät lyhyiksi. Vain yksi kaveri osui ja hän heitti selkä kohteeseen päin pään yli heilauttaen! Harjoituksen jälkeen Vic kertoi, että useimmiten juuri selän taakse heittävät ovat ne jotka osuvat. Hän ei ryhtynyt veikkailemaan miksi näin on, mutta oma teoriani on se, että emme ole tottuneet heittämään noin painavia esineitä ja yliarvioimme voimamme, jolloin heitto jää lyhyeksi. Näin kävi mulla ja kaikilla muillakin vaikka kohde vaikutti olevan melko lähellä. Pään yli viskatessa ei ehkä osaa arvioida matkaa ja heittää vaistomaisesti kovempaa. Tai sitten se johtuu jostain ihan muusta. Oli miten oli, kivien heittely ja kiinniottaminen on erinomaista treeniä, se kehittää paljon erilaisia fyysisiä ja henkisiäkin ominaisuuksia ja on erittäin nastaa!
Kivien heittelystä siirryimme näyttävän sotamuistomerkin juurelle harjoittelemaan hyppäämisen tekniikkaa. Lyhyen hyppyosuuden veti parkoursalilla ohjaajana toimiva Jozeph. Hypimme laatoituksen viivalta toiselle sekä kahdella että yhdellä jalalla ja lopuksi hyppäsimme pienelle korokkeelle. Tekniikkana oli hypätä käsien heilautusta apuna käyttäen ja laskeutua pehmeästi päkiöille.
Hyppysession jälkeen treenit jatkuivat läheisessä metsikössä ohuissa puissa kiipeilyn tekniikkaa harjoitellen. Tarkoituksena oli roikkua puussa puu jalkapohjien välissä, polvet mahdollisimman leveällä sivuilla ja lantio lähellä kantapäitä. Tässä asennossa pitäisi pystyä olemaan rennosti ja vain vähän voimia käyttäen, mutta multa se ei ole onnistunut aikaisemmin, eikä onnistunut valitettavasti nytkään. Myös monilla muilla vaikutti olevan ongelmia saada riittävää pitoa jalkojen tai kenkien ja puun väliin. Tähän olisi ollut kivaa ehtiä kysymään lisäohjeita, mutta sessio oli varsin lyhyt ja pian siirryimme jo päivän ainoan kombon ohjeistukseen.
[quote float=”left”]Puuhun kiipeäminen juoksusta ja portaiden kipuamisesta hengästyneenä oli rankkaa[/quote]
Komboon kuului spurttailua aukion kukkaistutusten välissä risteileviä kivettyjä käytäviä pitkin, pitkien portaiden nouseminen joko tasajalkaloikilla, pitkillä askelilla tai kaidetta pitkin neljällä raajalla edeten. Pitkien portaiden yläpäässä piti kiivetä johonkin niistä puista, joissa aiemmin harjoittelimme kiipeilyn tekniikkaa tai ainakin roikkua hetken aikaa kiipeilyasennossa. Kiipeilyn jälkeen laskeuduttiin äsken kiivetyt portaat neljällä raajalla raputyyliin ja alas päästyä alkoi uusi kierros. Vic kertoi komboharjoituksen kestävän 10 minuuttia ja lähetti ryhmän liikkeelle lyhyin välimatkoin. Kombo oli haastava jos sen teki täysillä ja puuhun kiipeäminen juoksusta ja portaiden kipuamisesta hengästyneenä oli rankkaa. Lopulta Vic vislasi harjoituksen loppumisen merkiksi ja kysyi eräältä ryhmän jäseneltä kuinka kauan treeniin oli kulunut aikaa, koska hän ei omista kelloa!
Palkintona kombossa tsemppaamisesta saimme lounastauon. Jäimme osan porukasta kanssa lounastamaan eväitämme puiston penkille ja nautimme nyt jo ilman miellyttäviin lämpötiloihin lämmittäneestä auringosta. Kinkusta, pähkinöistä ja tummasta suklaasta koostunut, energiaa tiheässä muodossa tarjoillut lounas maistui herkulliselta ja fiilis oli hyvä. Lounastauon ja auringonoton jälkeen tallustelimme ison ja monipuolisen puiston läpi ja jatkoimme matkaamme ratikalla ParkourZentrumille, jossa iltapäivän treenit pidettäisiin.
Vanha teollisuusalue, jolla ParkourZentrum sijaitsee, oli ränsistyneine ja graffitien peittämine tiilitaloineen oiva sijainti iltapäivän treeneille, joiden aiheena oli itsepuolustus. Itsepuolustusosio alkoi Vicin lyhyellä pohjustuksella, jossa hän painotti todellisten itsepuolustustilanteiden olevan raakaa peliä, jossa on tosi kyseessä. Tämän takia hän oli sitä mieltä, ettei kamppailulajitaustasta ”urheilutappelulajien” osalta ole hyötyä tositilanteessa, jossa ei ole sääntöjä eikä tuomareita. Vic esitti katutappelutilanteeseen kahta yksinkertaista keinoa: pakene jos voit ja jos se ei onnistu, vahingoita hyökkääjää mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, jotta pääset pakenemaan. Hyökkääjä ei voi jatkaa hyökkäystään jos hän ei näe, pysty hengittämään tai pysty liikkumaan. Näin ollen ensisijaiset kohteet ovat silmät, kurkku ja nivuset. Ohjeistukset olivat karskit, mutta niin ovat varmasti tositilanteessa tarvittavat otteetkin. Myös treenin tunnelma ja Vicin ohjaaminen poikkesi täysin muista leirin harjoituksista. Muutoin leppoisa ja vitsaileva Vic oli tiukkana ja käski koko ajan meitä lopettamaan leikkitappelun tai painimisen ja keskittymään hyökkääjän tehokkaaseen vahingoittamiseen. Hymyily ja puhuminenkin olivat kiellettyjen asioiden listalla harjoitusten aikana. Muutaman tunnin itsepuolustusosioilla tuskin on merkitystä, jos kokematon kaveri joutuu pimeällä kadulla yllätetyksi. Mutta ainakin se iskosti osallistujien mieleen vahvana ajatuksen siitä, että kadulla hyökkäyksen kohteeksi joutuessa on tosi kyseessä eikä sääntöjä tunneta!
Itsepuolustustreeni päätti viikonlopun varsinaisten harjoitusten osuuden. Siirryimme parkoursalille loppukeskustelua varten. Keskustelun aikana Vic kävi läpi periaatteet MovNat-harjoitusten koostamisesta, miten harjoittelun pääpainon tulee olla liikkumistekniikkojen harjoittelussa ja vasta tekniikkaharjoittelun jälkeen kannattaa tehdä kombotreeni ja miten kokoajan tulee panostaa liiketekniikan laatuun. Tämän lyhyen ohjeistuksen jälkeen oli yleisen keskustelun ja kysymysten vuoro. Valitettavasti Juhan ja mun piti tässä vaiheessa lähteä kohti Tegeliä ja Suomea ja missasimme loput keskustelusta. Onneksi Siegfried ystävällisesti lupautui lähettämään keskustelun pääpointit meille jälkikäteen. Hyvästelimme haikeina Vicin ja uudet ystävämme ja hyppäsimme taksiin. Huippureissu!
Viikonlopusta päällimmäisenä mieleen jäivät seuraavat seikat:
– MovNatin treenaaminen on todella kivaa! Tämä ei ollut varsinainen yllätys mulle, mutta silti maininnan arvoinen asia :)
– Vic on erittäin miellyttävä kaveri ja hyvä ohjaaja
– Leirille osallistunut porukka oli mukavaa ja iloista ja yhteishenki ryhmässä oli hyvä ja positiivinen
– Kahden päivän introkurssi ei tarjonnut kovin paljoa täysin uutta, mutta silti käteen jäi useita hyviä pointteja sekä omaan tekemiseen että muiden ohjaamiseen
– Tätä pitää saada lisää! Seuraavaksi on vuorossa joko pidempi MovNat-leiri tai ohjaajakurssi.
Leirin toisen päivän kuvat löydät Helsinki Paleon Flickr-tililtä.
Movnat seminaari Berliini 22.-23.10.2011, 2. päivä
Jos et ole vielä lukenut leirin ensimmäisen päivän kuvausta, löydät sen tästä.
Sunnuntaina heräsimme Juhan kanssa lihakset mukavasti sen tuntuisina, että eilen tuli tehtyä jotain fyysistä. Olimme valmiit oppimaan uutta leirin toisena päivänä. Tänä aamuna nappasimme samassa hotellissa yöpyneen Siegfriedin kanssa taxin, koska harjoitukset oli tarkoitus aloittaa Volkspark Friedrichshain puistossa, jossa eilen lopetimme päivän. Taxilla ajelu Berliinissä on niin halpaa, että se ei tällä matkalla tullut juurikaan 1,5 euroa maksavaa ratikkaa kalliimmaksi. Taxireitti vei meidät ison puiston kolmea reunaa pitkin lopulta oikeaan paikkaan. Puistossa vaikutti olevan vaikka mitä innostavia mestoja luonnollisen liikkumisen treenailuun: metsää, kiviä, leikkikenttiä, erilaisia telineitä ja rakenteita.
Olimme taas paikalla hyvissä ajoin ennen kuin muut saapuivat. Ihailimme nousevan auringon kajastusta aamuisen usvan läpi ja auringon valossa kiiltelevää, vielä yön jäljiltä kuurassa olevaa nurmea. Taas hieno päivä tulossa!
Vic ja porukka saapuivat vähitellen paikalle. Osalla jengistä oli päällä shortsit ja ohut paita, mulla pipo ja talvitakki. Aamun treenifilosofinen opetus saatiin, kun Vic esitteli kantansa alkulämmittelyn ja verryttelyn tarpeettomuudesta. Hän käytti vertauksena koiraa, joka säntää silmän räpäyksessä levosta täyteen juoksuun. Sen verran Vic kuitenkin antoi löysiä, että ehkä maksimisuoritus ihan kylmiltään ei ole tarkoituksen mukaista. Ilmeisesti pointti oli se, että perinteinen venyttely tai vastaava ei ole tarpeellista, vaan sen voi korvata vaikkapa MovNatin tekniikoita tekemällä.
Päivän harjoitukset aloitettiin juoksun harjoittelulla. Ensimmäiseksi Vic käski meidän juosta puistotien päähän ja takaisin kädet yhdessä suoraan eteenpäin työnnettynä. Harjoituksen ideana oli opettaa oikeassa juoksutekniikassa tarvittavaa hyvää yläkropan ryhtiä ja se toimi siihen tarkoitukseen varsin hyvin. Seuraava harjoitus oli pitää käsiä pakaroiden takana ja juosta paikallaan siten, että kantapäät osuivat käsiin. Tämän harjoituksen tarkoitus oli opettaa jalan liikerataa juostessa, sekä opettaa askellusta minimoimalla ääni, joka kuuluu jalan osuessa maahan. Jalan maahan osumisesta ei pitäisi kuulua ääntä ollenkaan, koska askeleen tulee olla kevyt ja joustava ja suuntautua suoraan maata kohti.
Juoksutekniikan harjoittelu jatkui parin kanssa paljasjalkajuoksussa olennaisen painonsiirron harjoittelulla. Paljasjalkajuoksussa eteenpäin vievä voima ei tule jaloilla vetämisestä tai työntämisestä, vaan kropan painopisteen siirrosta jalkojen muodostaman tukipisteen etupuolelle. Näin juostessa tavallaan kokoajan kaadutaan eteenpäin ja jalat rullaavat mukana estäen kaatumisen mutta pysyen tasapainopisteen takana, jolloin eteenpäin suuntautuva liike säilyy. Tämä tekee juoksusta rentoa, rullaavaa ja tehokasta. Painonsiirtoa harjoiteltiin siten, että juoksuun lähtevä kaveri nojasi eteenpäin kroppa suorana ja hänen parinsa tuki edestä olkapäistä. Kun olkapäistä tukea antava pari irrotti otteensa, oli toisen kaverin aloitettava juoksu välttääkseen rähmälleen kaatumisen. Juoksun tulee käynnistyä automaattisesti, ilman epäröintiä tai taukoa. Tämä harjoitus havainnollisti hyvin juoksussa tarvittavaa vartalonkäyttöä. Seuraavana olivat vuorossa oikeaoppinen käsien asento; kyynärpäät 90-asteen kulmassa kylkien vieressä kädet kevyesti nyrkissä (kuin pitäisit kevyellä otteella kolikkoa koukistetun etusormen ja peukalon välissä) sekä paljasjalkajuoksussa oleellinen nopea askellus. Askellus tehdään samalla tiheällä tahdilla riippumatta juoksun nopeudesta. Eteenpäin liikkumisen nopeuden määrittelee painonsiirron määrä, ei askelluksen tahti. Tätä tärkeää pointtia harjoiteltiin porukalla Vicin määrätessä etenemisnopeuden lähes paikallaan juoksusta täyteen spurttiin.
Jatkoimme juoksemisen harjoittelua lähtemällä spurttiin ryömintäasennosta, jonka jälkeen siirryimme vielä aamukasteesta kostealle ruohikolle harjoittelemaan pysähtymistä ja suunnanvaihtoja juoksusta. Ensin Vic pisti meidät spurttaamaan noin 10 metriä ja pysähtymään tarkasti hänen osoittamalleen tasalle. Useat liukastuivat märällä nurmella, joka oli tähän opetustarkoitukseen juuri sopivan liukas. Tämän demonstraation jälkeen Vic näytti oikean tekniikan pysähtymiseen ja suunnanvaihtoon: vauhtia pitää hidastaa muutaman askeleen matkalla samalla kropan painopistettä madaltaen, jolloin tasapaino ja kosketus alustaan on helpompi säilyttää. Nämä periaatteet ovat tuttuja kaikille juoksussa tehtäviä suunnanvaihtoja vaativia lajeja harrastaneille, mutta selvästikään eivät kaikille. Siten harjoitus oli taas hyvä muistutus siitä, mitä juttuja on hyvä käydä läpi omia treenejä vetäessä. Juoksuharjoituksia jatkettiin harjoittelemalla juoksua sivuttain, jonka jälkeen opitut taidot vedettiin yhteen juoksemalla rivissä Vicin käskystä juoksusuuntaa vaihtaen ja sitten jonossa juosten aina siihen suuntaan, mihin jonon ensimmäinen liikkui.
Osa Vicin opettamista paljasjalkajuoksun tekniikoista poikkesi aiemmin Matt Walkerin juoksuleirillä oppimastani – pääasiassa jalan liike askelluksen aikana – ja ainakin mulle Walkerin tekniikat tuntuivat sopivan luontevammin. Opetus oli kuitenkin lyhyestä kestostaan huolimatta hyvä ja kattava paketti ja siitä sai monta hyvää pointtia sekä omaan juoksutekniikkaan, että paljasjalkajuoksutekniikan muille opettamiseen.
Juoksuharjoittelun jälkeen oli aika ottaa kamat kantoon ja siirtyä kohti seuraavaa harjoituspaikkaa. Kävelimme auringonpaisteessa kylpevässä puistossa metsäisen mäen juurelle, josta Vic käski etsiä isoja kiviä ja ottaa ne mukaan. Jes, seuraavaksi pääsisimme siis nostelemaan tai heittelemään isoja kivenmurikoita! Isoja irtonaisia kiviä ei kuitenkaan helposti löytynyt ja mun löytämä ”kivi” osoittautui teräväreunaiseksi betonimöhkäleeksi. Se sai kuitenkin nyt luvan kelvata, koska parempaa ei löytynyt. Kipusimme kivet ja kamat kannossa (en ole tainnutkaan aikaisemmin kantaa isoa kiveä ja läppärilaukkua samaan aikaan) jyrkän metsäisen rinteen päällä olevalle nurmikentälle, jossa Vic pyysi meidän kasaan ja kävi läpi tulevan harjoituksen. Harjoituksessa jakauduttiin taas pareihin, joiden kanssa oli tarkoitus heitellä kiviä erilaisilla tekniikoilla.
Mun pariksi osui reilu kaksimetrinen hollantilaiskaveri Martin ja kiveksi karhea ja teräväsärmäinen betoniklöntti. Ensimmäisessä kivenheittoharjoituksessa tarkoituksena oli heittää kivi voimalla kaveria kohti, jonka tehtävä oli samaan aikaan sekä väistää sivuun että ohjata kohti tuleva kivi käsillään vastakkaiseen suuntaan. Tämä oli todella hyvä treeni tulevia kiven kiinniottoja sisältäviä harjoitteita varten. Sen aikana sai tuntuman siihen, miten kevyesti ohjaamalla isokin kivi vaihtaa riittävästi suuntaa, jotta sen osumisen itseensä voi estää. Seuraavaksi kivi piti heittää rinnalta kaverille, joka ottaa sen kopiksi vastaavasti rinnalle. Tässä vaiheessa päätimme vaihtaa kiveä, koska betonimöykky repi kädet verille. Ainoa jäljellä oleva kivi oli arviolta reilun 30kg painoinen möhkäle, joka ei ollut kelvannut muille. Päätimme kuitenkin yrittää pärjätä kiven painon kanssa. Aloitimme heittelyn varovasti, lähes ojennusetäisyydeltä ja onnistuin tuuppaamaan kiven Martinin syliin siten, että se kolahti hänen huuleensa. Hyvä aloitus. Molemmat olivat kuitenkin sitä mieltä, että kiven paino olisi hallittavissa ja jatkoimme harjoitusta. Pikku hiljaa pääsimme kiinni tekniikkaan ja saimme painavan kiven tottelemaan käskyjämme siten, että sen käsittelystä tuli mielekästä. Rinnalta rinnalle heitosta vaihdoimme alakautta tapahtuvaan, kahvakuulaheilautuksen tapaiseen heittoon, jonka kaveri otti kiinni suorilla käsillä lantion korkeudelta ja heitti heilautuksen kautta takaisi, kaikki yhtenä liikkeenä. Olimme jo mukavasti sujut kiven painon kanssa ja heilautukset ja kiinniotot onnistuivat ilman ongelmia. Viimeisenä pariharjoituksena oli heittää kiveä sivusuunnassa lantion editse heilauttaen, josta pari otti kopin ja palautti kiven vastaavalla tavalla. Oli lopulta hyvä, että jouduimme ottamaan painavamman kiven kuin olisimme ehkä uskaltaneet vapaaehtoisesti ottaa. Alkuun tehty kivenväistö- ja tuuppausharjoitus oli mulle uusi juttu ja ehdottoman hyödyllinen osa treeniä!
Kivien heittely jatkui pituusheitoilla. Porukka heitti rivissä ensin rinnalta työntäen, sitten alakautta heilauttaen ja lopuksi heilautustyylillä pään yli taaksepäin viskaten. Taaksepäin heiton pitäisi olla vahvin, mutta mä sain pisimmän heittoni alakautta heilauttamalla. Seuraavaksi oli aika harjoitella tarkkuusheittoa. Tavoite oli osua tiettyyn kohtaan maassa ja kukin sai mieltymyksensä mukaan käyttää yhtä kolmesta aikaisemmin harjoitellusta tyylistä. Useimmat heittivät rinnalta tai alakautta heilauttaen ja kaikki heitot jäivät lyhyiksi. Vain yksi kaveri osui ja hän heitti selkä kohteeseen päin pään yli heilauttaen! Harjoituksen jälkeen Vic kertoi, että useimmiten juuri selän taakse heittävät ovat ne jotka osuvat. Hän ei ryhtynyt veikkailemaan miksi näin on, mutta oma teoriani on se, että emme ole tottuneet heittämään noin painavia esineitä ja yliarvioimme voimamme, jolloin heitto jää lyhyeksi. Näin kävi mulla ja kaikilla muillakin vaikka kohde vaikutti olevan melko lähellä. Pään yli viskatessa ei ehkä osaa arvioida matkaa ja heittää vaistomaisesti kovempaa. Tai sitten se johtuu jostain ihan muusta. Oli miten oli, kivien heittely ja kiinniottaminen on erinomaista treeniä, se kehittää paljon erilaisia fyysisiä ja henkisiäkin ominaisuuksia ja on erittäin nastaa!
Kivien heittelystä siirryimme näyttävän sotamuistomerkin juurelle harjoittelemaan hyppäämisen tekniikkaa. Lyhyen hyppyosuuden veti parkoursalilla ohjaajana toimiva Jozeph. Hypimme laatoituksen viivalta toiselle sekä kahdella että yhdellä jalalla ja lopuksi hyppäsimme pienelle korokkeelle. Tekniikkana oli hypätä käsien heilautusta apuna käyttäen ja laskeutua pehmeästi päkiöille.
Hyppysession jälkeen treenit jatkuivat läheisessä metsikössä ohuissa puissa kiipeilyn tekniikkaa harjoitellen. Tarkoituksena oli roikkua puussa puu jalkapohjien välissä, polvet mahdollisimman leveällä sivuilla ja lantio lähellä kantapäitä. Tässä asennossa pitäisi pystyä olemaan rennosti ja vain vähän voimia käyttäen, mutta multa se ei ole onnistunut aikaisemmin, eikä onnistunut valitettavasti nytkään. Myös monilla muilla vaikutti olevan ongelmia saada riittävää pitoa jalkojen tai kenkien ja puun väliin. Tähän olisi ollut kivaa ehtiä kysymään lisäohjeita, mutta sessio oli varsin lyhyt ja pian siirryimme jo päivän ainoan kombon ohjeistukseen.
Komboon kuului spurttailua aukion kukkaistutusten välissä risteileviä kivettyjä käytäviä pitkin, pitkien portaiden nouseminen joko tasajalkaloikilla, pitkillä askelilla tai kaidetta pitkin neljällä raajalla edeten. Pitkien portaiden yläpäässä piti kiivetä johonkin niistä puista, joissa aiemmin harjoittelimme kiipeilyn tekniikkaa tai ainakin roikkua hetken aikaa kiipeilyasennossa. Kiipeilyn jälkeen laskeuduttiin äsken kiivetyt portaat neljällä raajalla raputyyliin ja alas päästyä alkoi uusi kierros. Vic kertoi komboharjoituksen kestävän 10 minuuttia ja lähetti ryhmän liikkeelle lyhyin välimatkoin. Kombo oli haastava jos sen teki täysillä ja puuhun kiipeäminen juoksusta ja portaiden kipuamisesta hengästyneenä oli rankkaa. Lopulta Vic vislasi harjoituksen loppumisen merkiksi ja kysyi eräältä ryhmän jäseneltä kuinka kauan treeniin oli kulunut aikaa, koska hän ei omista kelloa!
Palkintona kombossa tsemppaamisesta saimme lounastauon. Jäimme osan porukasta kanssa lounastamaan eväitämme puiston penkille ja nautimme nyt jo ilman miellyttäviin lämpötiloihin lämmittäneestä auringosta. Kinkusta, pähkinöistä ja tummasta suklaasta koostunut, energiaa tiheässä muodossa tarjoillut lounas maistui herkulliselta ja fiilis oli hyvä. Lounastauon ja auringonoton jälkeen tallustelimme ison ja monipuolisen puiston läpi ja jatkoimme matkaamme ratikalla ParkourZentrumille, jossa iltapäivän treenit pidettäisiin.
Vanha teollisuusalue, jolla ParkourZentrum sijaitsee, oli ränsistyneine ja graffitien peittämine tiilitaloineen oiva sijainti iltapäivän treeneille, joiden aiheena oli itsepuolustus. Itsepuolustusosio alkoi Vicin lyhyellä pohjustuksella, jossa hän painotti todellisten itsepuolustustilanteiden olevan raakaa peliä, jossa on tosi kyseessä. Tämän takia hän oli sitä mieltä, ettei kamppailulajitaustasta ”urheilutappelulajien” osalta ole hyötyä tositilanteessa, jossa ei ole sääntöjä eikä tuomareita. Vic esitti katutappelutilanteeseen kahta yksinkertaista keinoa: pakene jos voit ja jos se ei onnistu, vahingoita hyökkääjää mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, jotta pääset pakenemaan. Hyökkääjä ei voi jatkaa hyökkäystään jos hän ei näe, pysty hengittämään tai pysty liikkumaan. Näin ollen ensisijaiset kohteet ovat silmät, kurkku ja nivuset. Ohjeistukset olivat karskit, mutta niin ovat varmasti tositilanteessa tarvittavat otteetkin. Myös treenin tunnelma ja Vicin ohjaaminen poikkesi täysin muista leirin harjoituksista. Muutoin leppoisa ja vitsaileva Vic oli tiukkana ja käski koko ajan meitä lopettamaan leikkitappelun tai painimisen ja keskittymään hyökkääjän tehokkaaseen vahingoittamiseen. Hymyily ja puhuminenkin olivat kiellettyjen asioiden listalla harjoitusten aikana. Muutaman tunnin itsepuolustusosioilla tuskin on merkitystä, jos kokematon kaveri joutuu pimeällä kadulla yllätetyksi. Mutta ainakin se iskosti osallistujien mieleen vahvana ajatuksen siitä, että kadulla hyökkäyksen kohteeksi joutuessa on tosi kyseessä eikä sääntöjä tunneta!
Itsepuolustustreeni päätti viikonlopun varsinaisten harjoitusten osuuden. Siirryimme parkoursalille loppukeskustelua varten. Keskustelun aikana Vic kävi läpi periaatteet MovNat-harjoitusten koostamisesta, miten harjoittelun pääpainon tulee olla liikkumistekniikkojen harjoittelussa ja vasta tekniikkaharjoittelun jälkeen kannattaa tehdä kombotreeni ja miten kokoajan tulee panostaa liiketekniikan laatuun. Tämän lyhyen ohjeistuksen jälkeen oli yleisen keskustelun ja kysymysten vuoro. Valitettavasti Juhan ja mun piti tässä vaiheessa lähteä kohti Tegeliä ja Suomea ja missasimme loput keskustelusta. Onneksi Siegfried ystävällisesti lupautui lähettämään keskustelun pääpointit meille jälkikäteen. Hyvästelimme haikeina Vicin ja uudet ystävämme ja hyppäsimme taksiin. Huippureissu!
Viikonlopusta päällimmäisenä mieleen jäivät:
– MovNatin treenaaminen on todella kivaa! Tämä ei ollut varsinainen yllätys mulle, mutta silti maininnan arvoinen asia :)
– Vic on erittäin miellyttävä kaveri ja hyvä ohjaaja
– Leirille osallistunut porukka oli mukavaa ja iloista ja yhteishenki ryhmässä oli hyvä ja positiivinen
– Kahden päivän introkurssi ei tarjonnut kovin paljoa täysin uutta, mutta silti käteen jäi useita hyviä pointteja sekä omaan tekemiseen että muiden ohjaamiseen
– Tätä pitää saada lisää! Seuraavaksi olisi vuorossa joko pidempi MovNat-leiri tai ohjaajakurssi.
Juha aka Juhina says
Kiitos Jaska mahtavasta artikkelistasi ja kuvapläjäyksestä reissultaltamme! :) Myös minun on pakko saada tuota lisää, eli joko se pidempi leiri tai Movnat ohjaajakurssi…
Jaakko Savolahti says
Kiitos itsellesi Juha :) Ens kerralla lisää!