Olli Sovijärvi – evolutionaarista lääketiedettä

 

Tästä postista löydät lääkärin työtä kokonaisvaltaisesti ja evoluutionäkökulmasta lähestyvän Olli Sovijärven esittelyn. Tulemme aloittamaan Ollin kanssa podcastin, jossa vastaamme blogin lukijoiden kysymyksiin. Podcastistä lisää tietoa lähitulevaisuudessa.

Olen 32-vuotias, ammatiltani lääkäri. Kiinnostus erityisesti ravitsemukseen ja urheiluun on ollut mukanani niin kauan kuin muistan. Lääkärin ammatti oli tätäkin kautta hyvin selvä valinta itselleni, sillä auttamisen halu ja muiden terveydestä huolehtiminen ovat olleet vähintäänkin yhtä tärkeitä kuin itseni kunnossa pitäminen. Opiskelin Helsingin Yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa vuosina 2000-2006 ja valmistuin lisensiaatiksi kuusi vuotta sitten. Töitä olen tehnyt koko opiskeluajan: viisi vuotta veripalvelussa sekä kliinistä lääkärintyötäkin alkaa olla kertynyt jo kahdeksan vuoden ajalta. Koenkin vahvaksi osaamisekseni kyvyn mukautua eri ympäristöihin sekä haasteisiin, oli sitten kyse ihmisistä, paikoista tai lääketieteellisistä ongelmista. Tein useamman vuoden töitä ns. keikkalääkärinä ajellen ympäri Suomea, mikä oli erittäin opettava ajanjakso. Nyt olen tästä hieman rauhoittunut ja aloitin erikoistumisen liikuntalääketieteeseen kolme vuotta sitten.

Viimeisen vuoden olen panostanut Integraaliteorian opiskeluun, mikä on eri tieteenaloja yhdistävä eräänlainen metateoria ja malli kaikelle mahdolliselle maan ja taivaan väliltä. Yhdistän tätä myös lääketieteeseen ja voisinkin kutsua omaa näkemystäni Integraaliseksi Medisiinaksi. Tähän liittyy ymmärtämys ihmisestä kaikilla mahdollisilla tasoilla, johon liittyy niin sisäiset ajatukset, tunteet ja psykodynamiikka kuin sosiaaliset suhteet, kulttuuri sekä fyysiset ominaisuudet ja ympäristö. Viimeiset 3-4 vuotta olen tutkinut ihmisen evoluutionaarista kehittymistä ja sairauksia paleoliittiseltä aikakaudelta päätyen tulokseen, että tapa jolla elämme on hyvin kaukana siitä mihin ihminen on geneettisesti ”suunniteltu”. Evolutionaarinen lääketiede, ”primal health” ja paleo-ruokavalio ovat tulevaisuuden terveyden teesit; tavallaan paluu menneisyyteen nykytietämyksellä.

Tällä hetkellä olen töissä Ympyrätalon Mehiläisessä neljänä päivänä viikossa sekä kerran viikossa Eiran sairaalassa; liikuntalääketieteen erikoistumisopinnot jatkuvat vuoden kuluttua. Harrastan itse aktiivisesti monipuolista liikuntaa 4-6 kertaa viikossa (CrossFit, Painonnosto, Voimistelu, Jooga, Capoeira, Luonnollinen liikkuminen ym.) ja kiinnitän paljon huomiota siihen, että elämäntapani olisi hyvinvointia ja terveyttä edistävä. Musiikki ja taide sekä psykologia ja filosofia ovat myös sydäntäni lähellä tuoden erinomaista vastapainoa muuten varsin fyysiseen elämäntyyliin. Viimeisten muutamien vuosien aikana olen oppinut myös kuuntelemaan sisäistä ääntäni ja hellittämään tahtia, mikäli keho ja mieli tätä pyytävät. Tätä yritän myös viestittää hoitaessani potilaita ja miettiessä miten saisimme elämänlaatua kohennettua yhdessä.

Laihdutuksesta ja painonhallinnasta

Laihdutus ja painonhallinta lienevät nyky-yhteiskunnan kuumimpia puheenaiheita eikä syyttä. Metaboliset taudit lisääntyvät hurjaa vauhtia, yhä useammalla on sokeritauti yhä nuorempana, ihmiset ovat lihavampia kuin koskaan vaikka yritystä olla terveempi on vähintäänkin yhtä paljon kuin aikaisemmin . Missä mennään vikaan? Ihmisten ruokavalio on muuttunut 10000 vuodessa metsästäjä-keräilijä –tyyppisestä syömisestä vahvasti maatalouspainotteiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että viljat, jauhot, sokeri ja muu pitkälle prosessoitu ravinto on korvannut aikaisemmin hyvin ravinteikkaan luonnollisen ruuan (kasvi- ja eläinkuntaperäiset lähteet). Ihmisen perimä ei kuitenkaan ole muuttunut tässä ajassa käytännössä lainkaan kun vertaa niihin 200000:een vuoteen minä aikana Homo Sapiens laji on kehittynyt. Ei olekaan siis ihme, että tämä on osaltaan ollut aiheuttamassa valtavaa epidemiaa erilaisten sairauksien osalta.

Haastavaksi nykyihmisen painonhallinnan ja laihduttamisen mielestäni tekee tarjotun ruuan ja terveellisen ruuan epäsuhta: korkeaenergistä ja vähäravinteista valmisruokaa on joka nurkassa saatavilla, vähäenergisempää ja runsasravinteista ruokaa taas joutuu etsimään hieman enemmän sekä näkemään vaivaa. Juuri tämä suurempi vaivannäkö voi monilla johtaa siihen, että kiireisen ja suorituskeskeisen elämänrytmin keskellä tyydytään usein siihen helpoimpaan ja tyydyttävimpään vaihtoehtoon. Aikaa tietoiseen syömiseen on entistä vähemmän ja ruokailusta on monille tullut vain välttämätön paha, jotta jaksaa taas painaa työelämässä. Samalla kuitenkin voidaan entistä huonommin.

Nykyisessä informaatioyhteiskunnassa tietoa on jo enemmän kuin tarpeeksi ja ongelma tästä tulee siinä vaiheessa kun ei enää näe metsää puilta. Ristiriita virallisten ravitsemussuositusten ja lisääntyvän lihavuusepidemian välillä on niin merkittävä, että jossain mennään pahasti pieleen. Ovatko ihmiset todella niin heikkoja ja kyvyttömiä etteivät pysty noudattamaan suosituksia vai olisiko niin, että virallisissa suosituksissakin ei ihan kaikki ole kohdallaan? Yksi sanoo sitä ja toinen toista, kumpaa uskoa? Voin hyvin kuvitella sen turhautumisen tunteen, kun yhtenä hetkenä saa tietyntyyppistä informaatiota ja toisena hetkenä täysin päinvastaista.

Laihduttaminen ja painonhallinta eivät onnistu pelkästään sillä että tietää teoriassa, vaaditaan myös tapojen muuttamista tietoisesti ja näiden vahvistamista. Kielteinen suhtautuminen ja kiellot eivät yleensä toimi, tarvitaan mielestäni positiivisia kannustimia sekä ajatusmalleja ja rakenteita. Yhteistyö eri tahojen välillä on myös hyvin oleellista. Tarvitaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa lähdetään muuttamaan ihmistä positiivisesti ja rakentavasti oikeaan suuntaan.

 

Ollin vastaanotot löydät Mehiläisestä ja Eiran sairaalasta.

13 vastausta kenelle “Olli Sovijärvi – evolutionaarista lääketiedettä”

  1. Kiitoksia Olli jutustasi.
    Olen omakohtaisesti saanut nauttia ruokavalion ja muutamien muidenkin tottumusten muuttamisen tehon kokonaishyvinvoinnissani – ja nimenomaan positiiviseen suuntaan. Alan olla hyvin samoilla linjoilla kanssasi paleo-tyyppisen elämäntavan sopivuudesta, ainakin minulle. Sinä pystyt lääkärinä vaikuttamaan asioihin etujoukoissa. Itsekin työskentelen sosiaali- ja terveysalalla ja seurailen kaikenlaista ravitsemukseen liittyvää keskustelua. Ja aika laaja pitää rintaman olla, ennen kuin valtavirran näkemykset alkavata muuttua. Näinhän se menee, joka tieteenalalla ja hyvä niin, tarvitaan aika paljon tutkimusta ja tietoa ja keskustelua (ja rahaa, ikävä kyllä, puolin ja toisin…). Ja ei kai paleo- ajatteluakaan ole tarkoitus pureksimatta niellä, muutenhan menemme taas samassa veneessä, kuin mihin vanhat ravitsemussuositukset ovat meitä vieneet. Ehkäpä mielenkiintoisinta ja mukavinta koko tässä keskustelussa: Paleo, VHH, rasva, kolesteroli ym. ym. on ollut se, että nykyinformaation aikana ihmiset saavat muutakin tietoa, kuin aina vallalla olevan systeemin hyväksymän “virallisen kannan”, ja voivat sitä kautta muodostaa enemmän omia mielipiteitään. Vai onko näin? Onko syvä mattimeikäläisten rivistö silti haluton kauheasti itse miettimään ennen kuin diabetes tai sydäninfarkti yllättää? Ja voihan tiedonjanoiselle käydä toisaalta niin kuin minullekin, että jouduin lähes turhauttavan runsaudenpulan eteen, kun aloin oman hyvinvointini ja osin työni puolesta etsimään tietoa erilaisista ravitsemusasioista ja malleista. No, itselleni sopiva tapa elää, löytyi sitten lopulta kokeilemalla. Ja käyttämällä ihan tervettä järkeä eli omaa hyvinvointia ja jaksamista mittarina. Ja luulisin, että esim. paleota kokeillessa vaikka Rob Wolfin suositteleman kuukauden, ei kukaan ainakaan hirveästi haittaa itselleen tee. Nythän sitten kyllä puhutaan uutisoinneissa pitkäaikaisvaikutuksista…mutta se onkin jo kokonaan toinen juttu :)

    26/10/2011 at 15:40 Reply
  2. Hei Jouni, kiitos pitkästä vastauksestasi.

    Pohdiskelit “mattimeikäläisen” peruskansaa ja sitä kuinka moni miettii itse miten syö tai elää. Tämä on erittäin hyvä kysymys ja vahvasti luulenkin, että suurin osa menee vielä sen terveysaseman suosiman “virallisen” linjan kanssa yrittäen noudattaa jotain sellaista, mikä ei ole ihmiselle luontaista (ts. täysjyväviljaa monta kertaa päivässä, ruokaympyrä, väh. 9 palaa leipää ym. järjettömyyksiä). Kun ollaan vuosikymmeniä jauhettu että rasvaa vähemmän, voi on pahasta ja täsyjyvä pelastaa maailman, on sitä vähemmästäkin aika hämmennyksissä. Nyt tosin minusta tuntuu siltä, että yleinen tietoisuus tässäkin asiassa on alkanut merkittävästi lisääntymään ei ehkä vähiten siksi, että käytännössä kaikki informaatio on jo saatavissa, jos osaa etsiä. Kuinka moni sitten jaksaa etsiä onkin aivan toinen kysymys.

    Uutisoinneissa puhutaan ettei esim. paleo/VHH ruokavalioista ole riittävästi pitkäaikaistutkimuksia, mikä on väitteenä absurdi, sillä mikä olisi parempi tutkimusaineisto kuin ihmisen kehityskaari? Antropologiset tutkimukset tuovan sen informaation mitä kaivataan evoluutioaspektista. Kun tähän yhdistetään biokemialliset mekanismit sekä elämäntyylitekijät ollaan jo aika pitkällä.

    27/10/2011 at 10:13 Reply
  3. Heidi #

    Hei!

    Jutussasi oli monta mielenkiintoista asiaa joita olen itsekin useasti miettinyt. Minulle on aina tolkutettu sekaruokavalion tärkeydestä ja siitä, että tulisi syödä usein ja pieniä annoksia. Kaikkea kohtuudella. Sekaruokavalio on mielestäni hyvä vaihtoehto jos sitä pystyy kontrolloimaan, mutta usein ihmisten ongelma on juuri se, että syömisen säännöllisyys heittelee ja yhä useammin tartutaan nopeisiin vaihtoehtoihin.

    Moni sanoo haluavansa muuttaa elämäntapojaan, mutta ei tee asialle mitään. Ihmiset keksivät myös mitä ihmeellisimpiä syitä olla syömättä ja elämättä terveellisesti. Usein syiksi luetellaan työkiireet ja stressi tai se, että terveellinen elämäntapa maksaa enemmän. Onhan sekin totta, mutta eihän terveyttä rahassa voi mitata. Vai voiko? Ainakin omasta mielestäni terveyden arvo on sen verran korkea, että sitä tulisi arvostaa enemmän kuin mitä ihmiset keskimäärin sitä arvostaa. Se että esimerkiksi liikuntaa ei voisi harrastaa ilman rahaa on täyttä pötypuhetta. Todellisuudessa syy ihmisten epäterveellisiin ruokailutottumuksiin ja vähäiseen fyysiseen aktiivisuuteen löytyy heidän omasta selkäragattomuudestaan.

    Itse olen lähiaikoina alkanut kallistumaan paleo-tyylisempään ruokavalioon, jonka olen todennut toimivan yllättävänkin hyvin. Perunan ja pastan syömisen olen jättänyt jo lähes kokonaan pois noin vuosi sitten, suurin askel on ollut leivän vähentäminen ja siitä luopuminen. Nyt kun sitäkin on vähemmän tullut syötyä, niin ei sitä enää samanlailla kaipaakaan kuin ennen. Ongelmana on ollut se, että en mielelläni syö punaista lihaa enkä juurikaan ole kasvisten paras ystävä (ellei ne sitten ole soseutettuina esimerkiksi sosekeitoissa), helposti siis jää ruokailu liian yksipuoliseksi.

    Kuten mainitsit, niin lukuisat ruokailusuositukset pistävät ihmisten päät aivan pyörryksiin. Ristiriitaista informaatiota syntyy koko ajan varsinkin hittidiettien ympärille. Esimerkiksi uusi villitys, karppaaminen, on saanut sekää hyvää että huonoa palautetta. Välillä tuntuu että lehdet ja asiantuntijat eivät itsekkään tiedä mitä uskoa ja mitä ei, joten miten lukijatkaan sitten tietäisivät mihin uskoa?

    27/10/2011 at 21:23 Reply
    • Jaakko Savolahti #

      Moi Heidi ja kiitos kommentista!

      Koen, että yksi iso asia ihmisten terveellisten elämäntapojen esteenä on juuri tietämättömyys siitä, mikä oikeasti on terveellistä. Ristiriitaista tietoa on niin valtavasti, että asiaan paneutumattoman on mahdotonta tietää mikä on fiksua ja mikä ei. Varmasti osalla kyseessä on myös selkärangattomuus, mutta toisaalta osa yrittää tehdä kaikkensa (esim syö paljon täysjyvää, rasvattomia maitotuotteita ja kasviöljyjä suositusten mukaan) ja on silti sairas.

      Ilman punaista lihaa ja kasvikset pääosin soseuttamalla on kyllä mahdollista saada aivan riittävän monipuolista ravintoa. Vähän toki pitää nähdä vaivaa sen eteen ja käyttää mielikuvitusta.

      Tosi kivaa kuulla, että paleotyyppinen ruokavalio on toiminut sulle :)

      25/11/2011 at 10:46 Reply
  4. Petja #

    Hienoa jos podcastii rupee tulemaan. Tässä ainakin yksi kuuntelija.

    02/11/2011 at 15:10 Reply
    • Jaakko Savolahti #

      Kiva kuulla Petja! :)

      02/11/2011 at 15:41 Reply
  5. Reetta #

    Hei!

    Olisi Ollilta terveyteen liittyvää kysyttävää, onko mahdollista saada hänen emailia? :)

    15/01/2012 at 11:04 Reply
    • Jaakko Savolahti #

      Terve Reetta,

      Olisiko aihe sellainen jota voisimme käsitellä podcastissä? Siihen voi laittaa kysymyksiä tulemaan osoitteeseen helsinkipaleo@gmail.com :)

      17/01/2012 at 12:00 Reply
    • Moi! Mä en oikein enää voi jaella mailiani, koska nytkin tulee kymmeniä päivässä enkä vaan ehdi vastaamaan kaikkeen. Suosittelen terveydellisissä asioissa olemaan yhteydessä joko Mehiläisen tai Eiran kautta vastaanotolla :)

      Toki podcastiinkin voi laittaa kysymystä kehiin!

      17/01/2012 at 21:51 Reply
      • Pekka #

        Moi Olli!

        Yritin eiran sairaalan kautta varata aikaa sinulle poikani(4v.) sairauden vuoksi.
        Olisimme tarvinneet apua ruokavalion suhteen, mutta eiran ajanvarauksessa sanottiin ettet hoida lapsia, niin olisiko sinulla suositella jotain lasten lääkäriä?
        Tarvitsisimme apua gluteenittomaan ja maidottomaan ruokavalioon.

        18/01/2012 at 10:56 Reply
        • Moi! Mulla on periaate, etten hoida lapsia koska en ole saanut lastenlääkärin koulutusta, mutta käytännössä lapset voivat syödä ihan samaa ruokaa kuin aikuisetkin, mikäli makuaisti ja suolisto ovat jo tottuneet tähän. Gluteeniton ja maidoton ruokavalio on lapsillekin paleo-muodossa, toki joitakin erityispiireitä täytyy ottaa huomioon, kuten riittävä energian- ja proteiinin saanti.

          Voitte tulle vastaanotolleni myös Ympyrätalon Mehiläiseen yleislääkärin asiakkaina :)

          19/01/2012 at 11:23 Reply
  6. Hmmm mielenkiintoisia ajatuksia! Painonhallinta on monille vaikeaa. Samaten oikean tiedon saaminen. Virallisia ravintosuosituksia on helppo kyseenalaistaa, mutta toisaalta vaihtoehtoisten suositustenkin pohja monesti ontuu. Tavallinen kansalainen ymmärtää “virallisiksi” suosituksiksi myös erilaisten teollisuuden etujärjestöjen (esim leipätiedotus, maitotiedotus yms) vuosien varrella esittämät sloganit “syö kymmenen palaa leipää päivässä, saat kuituja” “juo neljä lasia maitoa ja juustoja päivässä” “syö vähintään kilo kasviksia päivässä”. Jos kevyttä toimistotyötä tekevä nainen syö päivittäin nämä määrät, ja vielä kolme lämmintä ateriaa plus herkut päälle, niin metsään mennään. Kyllä tärkeintä lienee, että syödyn ruuan ENERGIAMÄÄRÄ on kohdallaan liikkumiseen, työhön ja kokoon verrattuna. Ja joskus saa olla nälkäkin, aikuisen ei tarvitse ihan joka välissä syödä välipaloja, terveellisiäkään.

    Ruoan laatu menee usein liiaksi hifistelyksi. Tottakai kannattaa suosia puhtaita raaka-aineita, välttää liiallista höttöhiilaria ja syödä runsaasti kasviksia ja marjoja. Mutta se, että ruvetaan luettelemaan että ei saa syödä palkokasveja vaan pitää syödä luomulihaa jota ei ole ruokittu viljalla, ei kyllä kuulosta perustellulta. Täytyy muistaa ruokailun osalta myös globaalit näkökohdat. Jos kaikki maailman ihmiset haluaisivat syödä päivittäin runsaasti luomulihaa, loppuisi ruoka maapallolta pian. Luonnonvaraista kalaakaan ei riitä kaikille. Kyllä vilja, palkokasvit ja säilyväksi prosessoidut elintarvikkeet lienevät keskeisiä koko maapallon asukkaiden ruokkimisen kannalta. Ja kumpi on esim kiireisessä lapsiperheessä parempi, käyttää perheen aika siihen että veivataan tuntikaupalla ruokia milloin minkäkin oppisuunnan mukaan ja haetaan raaka-aineet omalla autolla suoraan maatilalta jne vai keskittyä siihen, että lapset viedään ulos liikkumaan ja touhuamaan ja kun tullaan sisään, niin tehdään vartissa ruoka puolivalmisteita hyväksi käyttäen.

    On myös hieman kyseenalaista verrata nykyihmisen ruokavaliota johonkin kivikauden ihmiseen. Tuhansia vuosia sitten elettiin lyhyt elämä jonka aikana taisteltiin oman olemassaolon puolesta. Suolistosyöpiä ja sydän- ja verisuonitauteja ei juuri ehditty sairastaa, kuoltiin pois ennenkuin ne ehtivät iskeä. Infektiotaudit olivat kohtalokkaita. Nyky-yhteiskunta on täysin erilainen kuin tuolloin, jos nyt ylipäätään “yhteiskunnista” voidaan muinaisihmisen osalta puhuakaan. Yhteiskunnan vaatimukset ja ihanteet ovat nykyään jotain aivan muuta.

    20/02/2012 at 01:59 Reply
    • Kiitos kommentistasi. Näitä asioita on aina hyvä pohtia ja tässä(kin) blogissa on otettu kantaan esittämiisi kommentteihin mm. palkokasvien sekä evoluution osalta.

      1) Syödyn ruuan energiamäärällä on vähän merkitystä kokonaiskuvassa: suurempi merkitys on energian laadulla ja ravintotiheydellä. Mm. paleoliittinen ruokavalio on usein vähäenergisempi kaloreiden muodossa kuin esim. välimeren ruokavalio, mutta ravinteita on huomattavasti enemmän ja kylläisyysaste on selvästi parempi:
      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21118562

      2) Palkokasveissa on runsaasti antiravinteita (mm. trypsiini-inhibiittoreita sekä lektiinejä) ja nämä ovat yhdistetty mm. erilaisiin autoimmuunitauteihin. Mahdoitkohan tutustua tämän sivuston peruskirjoituksiin?
      http://www.eolss.net/Sample-Chapters/C10/E5-01A-06-05.pdf
      http://www.krispin.com/lectin.html

      3) Nykyisellä kaptilaistisella systeemillä ei kaikille riittäisikään tällä tavalla syötävää ruokaa. Kuitenkin permakulttuuri ja mm. partnerismi (sekä resource based economy) olisivat erinomaisia vaihtoehtoja; tämä vaan vaatii rajumpaa systeemitason muuttumista sekä erityisesti maaperän tulisi saada uudistua rauhassa. Nykyinen viljojen sekä palkokasvien tehoviljely tuhoaa käytännössä maaperän käyttökelvottomaksi. Vikaa pitää kaivaa syvemmältä kuin vain tuijottaa siihen “ettei tällä tavalla voi ruokkia koko maapallon väestöä”.
      http://en.wikipedia.org/wiki/Permaculture

      4) Alkuperäiskansoilla tehdyissä tutkimuksissa (useita heimoja eri puolilla maapalloa) puutuvat näiltä käytännössä kaikki länsimaiset sairaudet, jos elämäntapa on ns. alkuperäinen eli paleoliittistä elämäntapaa noudattava (myös ruokavalion osalta). Jos taas kansat altisestaan länsimaiselle elämäntyylille, ilmenevät tyypilliset länsimaiset sairaudet samassa tahdissa altisteen pituuden mukaan.

      Antropologisten tutkimusten mukaan, ei mm. luulöydösten perusteella ole paleoliittisilla ihimisillä ollut osteoporoosia, luusyöpiä eikä muitakaan kroonisia sairauksia. Hammaskalusto on myös ollut käytännössä virheetön.

      5) Nyky-yheiskunnan “vaatimukset” eivät mielestäni liity tähän mitenkään oleellisesti; elämäntyyliinsä pystyy jokainen vaikuttamaan jossakin määrin; kyse on aina valinnoista. Paleo-ruokavaliotakin voi noudattaa ilman että ostaa luomua; kyse on oman terveyden arvostamisesta sekä siitä, kuinka paljon haluaa panostaa omaan hyvinvointiinsa. Yhteiskunnan asettamat paineet ovat pitkälti opittuja tekijöitä lapsuudesta saakka; tarvitaankin siksi tietoista muutamista, jotta itseään “tuhoavasta” systeemistä päästään irti ja voidaan keskittyä jokaisen yksilön potentiaaliin annetussa ympäristössä.

      20/02/2012 at 22:34 Reply

Jätä vastaus